Jokunen tovi vierähti, näemmä, tuon edellisen kirjoituksen jälkeen.

No onhan tässä ollut touhua ja tekemistä, että suotakoon se minulle anteeksi. ;)
Hassua, että vielä viime viikolla nautittiin metsälenkeistä syksyisissä, +8 asteisissa, maisemissa ja nyt -25 astetta eikä toivettakaan ulospääsystä.
Niin hatuttaa koiraa kuin mammaakin. -_-

Onneksi ne lupasit pakkasen lauhtuvan loppuviikkoa kohden, päästään taas hankeen rehaamaan ötököiden kanssa. :)
Talvipäivien piristykseksi muutama kuva toissapäivältä, kun EI vielä ollut tappopakkasia!

Heipparallaa!

Oltiin tänään aamupäivästä ystäväni ja hänen kahden staffinsa kanssa vähän metsälenkkeilemässä tuolla Uhkolan suolla.
Ai että kun olikin poika onnesta soikeena, kun pääsi mettässä kulkemaan ilman hihnaa ja rellestämään vähän naperoiden kanssa. :)
Useampi hetki siellä vierähtikin, ja reilu viisi kilometriä tuli matkaakin.
Alla pari kuvaa, mutta eihän noista ikiliikkujista meinaa kunnon kuvia saada. ;D





Oli ilmeisesti jotain tosi jännää. :)


Täysillä mentiin, kaikki kolme.


Taustalla pieni sininen salami. ;D


Lenkin jälkeen tuo pieni sininen salami päätyikin meille hoitoon, kun omistajansa lähti töihin.
Ei viitsinyt vastarokotettua pientä jättää yksin, jos tuleekin jtn rokotusreaktioita.

Toisin sanoen, Urpolla on ollut varsin toiminnallinen päivä ja sen kyllä huomaa.
Tälläkin hetkellä herra makaa ketarat levällään meidän sängyssä ja kuorsaa.
Noh, ehkäpä herra lastenvahti on leponsa ansainnut, vai mitä? ;)

Huomenna onkin tiedossa taas menoa ja meininkiä, kun otetaan suunnaksi anoppila ja kaksi cairnterrierityttöstä.
Saas nähdä kuin homma pelittää. Onneksi Urpo tykkää tytöistä. ;)

Alla vielä pari kuvaa edellispäiviltä.

Jaa mää vai?




'
Herra lapsenvahti. :) <3

Nyt tää ryhmärämä ottaa suunnaksi iltapissalenkin ja painuu sitten unille, palataan taas!

Terkuin Urpo & Kotiväki + Vieraileva tähtönen Muurlinnan Attractive Power "Milo"

Heipsan!

Perjantaina Urpolla alkoi todellinen kahden päivän tulikoe ja näytön paikka!
Taustoina sen verran, että mulla tosiaan 2v tytär, asuu pääosin isänsä luona tosin, mutta on viikonloppuisin luonani.

Perjantaina jännitin AIVAN JÄRJETTÖMÄSTI.
Miten uskaltaisin tuoda vilkkaan kaksivuotiaan, ja vasta kotiutuneen, lapsiin tottumattoman koiran, saman katon alle.
Miten sen ensinnäkin tekisin, millä lähteä liikkeelle?

Päätimme sitten, että tehdään tytön kylään tulosta Urpolle mahdollisimman hauska ja mieluinen tapahtuma.
Eikun namit esiin ja taskut täyteen. Niinpä sitten palkittiin koiraa nätisti käyttäytymisestä ja opetettiin, että lasten rapsuttaessa istutaan alas.
Kaikki sujui kuin tanssi, eikä koira ollut juuri millänsäkään.
Asenne hieman sellainen "Mitä-nää-tälläset-pikkuihmiset on?", mutta ei mitään murinoita tai muitakaan agressiivisuuden merkkejä. :)

Nyt voin taas hyvillä mielin lähteä tekemään pitkää päivälenkkiä koirakentän suuntaan, että pääsee jäbä juoksemaan sydämensä kyllyydestä. :)

Alla muutama kuva Upista ja tyttösestä. :)






Tässä kaikki tällä kertaa.
Palataan taas!
Terkuin
Urpo & Kotiväki

Jaahas, mistähän aloittaisi...

Neljään päivään mahtuu paljon kaikennäköistä tapahtumaa.
Ensin herra aloitti tosiaan junamatkan jälkeisellä stressireaktiolla, sen jälkeen lopetti syömisen, siis kokonaan. -.-"
Eipä tuntunut auttavan mitkään vippaskonstit, ei vaan maistunut, niin ei maistunut.

Lisäsimme siis liikuntaa ja eritoten tuota pallon noutamista, kun tuntuu siinä olevan kovin rento ja onnellinen KOIRA, ja paino nimenomaan sanalla koira, koska kotona se oli kaikkea muuta..

Vaan eipä maistunut ruoka siltikään, saattoi närpiä nappulan silloin, toisen tällöin ja aloin olla jo epätoivoinen, koska Urpo tuntui laihtuvan silmissä ja oli muutenkin väsynyt ja apaattinen, kunnes...

Toissa iltana tarjosin iltaruokaa ennen lenkkiä, ja simsalabim - Kuppi kertaheitolla tyhjäksi! Olin puolisalaa tyytyväinen, että söi edes vähän.
Eilen aamulla tarjosin hieman kyynisenä aamuruokaa, kun jätkä yllätti mut toistamiseen - Kuppi kertaheitolla tyhjäksi! Ja muutenkin oli eilen todella rento, iloinen, leikkisä ja avoin. Kuin haamu siitä, mitä se on viimeisen puolitoista viikkoa ollut. 
Nyt meillä on kotona iloinen, tasapainoinen staffipoika, joka tuntuu nauttivan saamastaan huomiosta ja heiluttaa häntää, kun erehdyt edes katsomaan häneen päin. ;)

Ja tuntuu tämä meno nyt jatkuvan, koska vielä tänäkin aamuna kuppi tyhjeni salamavauhtia ja sitten oltiin jo täyttä häkää menossa pihalle. Ja hihnassa pitää aina kokeilla kaikenlaiset hypyt ja pomput, ennenkuin voi alistua vain kävelemään. ;D Herran motto tuntuu olevan "Kyllä se vielä joku päivä toimii"

Eilen tehtiin iltalenkillä läpimurtoja myös koiriin tutustumisen suhteen. Urpo kun ei ole oikein tykännyt, ei toki vihannutkaan, ystäväni narttustaffia, mutta eilen molemmat painoivat, staffin innostuksella, vapaana täyttä kyytiä menemään pitkin peltoja. Oli oikein ilo katsella, kuinka molemmat nauttivat olostaan täysin rinnoin. (:

Nyt tämä kotihiirikaksikko jatkaa kotitöitä, ja jättää teidät lueskelemaan tätä tarinaa.

Syysterkuin Urpo ja mamma.

Huhhuh. Tulihan kokeiltua sitten sekin, ei oo junamatkat meidän Upia varten, ei todellakaan.
Onneks niistä selvittiin pienellä stressillä, joka nyt onneks jo loppunut, joten loppu hyvin kaikki hyvin. (:

Tämä päivä on mennyt meiltä, multa ja koiralta, nukkuessa, ja tuntuu että silti vaan väsyttää. Ei ole helppoa.

Pidempiä en jaksa kirjotella, mutta pakko laittaa pari kuvaa, kun poju niin kovin tykkää isännän kanssa retkottaa sängyssä. :D






Siinäpä sitten tälle päivää, nyt päivälenkkiä ja isäntää vastaan!

Syysterkuin Urpo ja emäntä!